Oikaisu

Oriveden Sanomat uutisoi heinäkuun alussa kaupunginhallituksen kokouksesta, jossa hallitus käsitteli Klemetti-salin vuokraamisesta tehtyä ehdotusta.

Kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden tekemän ehdotuksen mukaan osuuskunta veloittaisi kaupungilta Klemetti-salin lattian hionnasta, lakkauksesta, rajamerkintöjen maalauksesta ja kuluvalvonnasta aiheutuvat kustannukset kuukausittain maksettavina tasaerinä. Maksettavia kustannuksia olisi arvion mukaan yhteensä enintään 5 000 euroa, ei  5 000 euroa kuukaudessa, kuten lehdessä 8.7. julkaistussa jutussa virheellisesti kerrottiin.

Näin ollen samassa juttussa mainittu tieto siitä, että alustavan arvion mukaan kaupungin kustannukset lisääntyisivät noin 14 000 euroa kuukaudessa Klemetti-salin säännöllisen tuntikäytön perusteella ei pidä paikkansa.

Leave a Comment