Kaupunginhallitus: Yhteiskoulun remontti voidaan toteuttaa ilman väistötiloja

Lähiopetus alkaa taas Orivedellä.
Oriveden yhteiskoulun A-osan kiireellisimmät korjaukset pyritään toteuttaman koulun kesäloman aikana. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden yhteiskoulun mahdollisten väistötilojen selvittäminen ei tällä hetkellä ole tarpeen. Näin linjasi kaupunginhallitus maanantaisessa kokouksessaan, jossa käsiteltiin Vihreän valtuustoryhmän jättämää aloitetta yhteiskoulun väistötilojen pikaisesta kartoittamisesta.

Aloitteessa esitettiin sopivien väistötilojen välitöntä selvittämistä siltä varalta, että koulun tiloja ei saada opetuskäyttöön lukuvuoden alkuun mennessä.

Kaupunginjohtajan mukaan yhteiskoulun korjauksesta on kesäkuussa keskusteltu teknisen johtajan kanssa. Teknisen johtajan ja yhteiskoulun rehtorien antaman selvityksen mukaan korjaukset etenevät vaiheittain siten, että väistötilojen tarpeelta pystytään välttymään. Tekniset palvelut pyytää tarjoukset opetuksen tilantarpeen mukaisesti, mikäli korjaussuunnitelman ja korjaustöiden yhteydessä tulee ilmi jotain sellaista, jonka vuoksi suunniteltu eteneminen ei ole mahdollista ja väistötiloja tarvitaan.

Kaupunginhallitus välittää selvityksen valtuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuustoaloite todettaisiin loppuun käsitellyksi.

Leave a Comment