Siunattu se keksintö tuo digiboksi. Iltaunisen ja työssäkäyvän pelastus, kun oman suosikkisarjansa voi katsoa sopivana päivänä ja sellaiseen aikaan, että silmät vielä pysyvät auki. Kesäillat saa rauhassa pyhittää mökkisaunomiseen tai kukkapenkkien välillä hortoiluun, kun boksi ottaa talteen tärkeän elokuvan.
Lapsenlapsille löytyy aina lempiohjelmia, aamuvirkun kukkujan tai päiväunipakoilijan rytmiin sopivaan aikaan. Ja parhaat palat katsotaan niin monta kertaa, että mammakin oppii oikeat vuorosanat. Taivaalta kajahtaa!
Jotkut asiat vain täytyy tehdä ihan livenä. Mennyt kevät sai niin työpaikat kuin kulttuurilaitoksetkin toimimaan netissä. Nyt, kun elämyksiä saa taas luvan kanssa hakea ihan aitoina kokemuksina, kannustan kaikkia kanssakulkijoita tekemään niin. Ihan lähikulmilta löytyy vaikka mitä koettavaa. Joukosta puuttuu valitettavasti osa, mutta nautitaan täysin siemauksin niistä, mistä voidaan.
Helteisen kesäpäivän voi hyvin viettää ihanan viileissä sisätiloissa. Tienvarren mainos on koko talven kutsunut nauttimaan Italian nykytaiteesta Mänttään. Lähdimme matkaan ajatuksella, että päästään nauttimaan upeasta Joenniemen kartanosta. Vanhoista, mykistävistä kauniista ja ymmärrettävistä kultakauden klassikoista, joita ihaillessa sielu lepää.
Olihan se uusikin puoli kuitenkin kierrettävä. Ja tunnustan heti, etten ole aikoihin nauranut ja nauttinut niin makeasti kuin Göstan saleja kiertäessä. Uskomattomia oivalluksia, hykerryttäviä ja ajatuksia herättäviä toteutuksia yläkerrassa. Ja alakerran italialainen kattaus, se oli silkkaa ilotulitusta. Kyllä minä sen ymmärrän, että poskilihakset kramppaavat naurusta vaikka stand up keikalla, mutta että museossa!
Taas tuli todistettua, että ennakko-odotukset ovat oikein ja tarpeellisia silloin, kun ne heittävät häränpyllyä pääkopassa. Ryhtykää siis tekin onnellisiksi nykytaide-käännynnäisiksi, suosittelen!
Malla Heinonen
Kirjoittaja on juupajokelainen, joka sai poskilihaksensa kramppaamaan naurusta taidennäyttelyssä ja kannustaa muitakin kokeilemaan samaa.