Toimelias amerikkalainen on työntänyt kätensä syvälle Leväslahden multaan – pienviljelijäyhdistys on sanana vaikea, mutta yhteisönä siihen on ollut helppo solahtaa

Maggie Salomonsson on kasvattanut kevään aikana paljon taimia kasvilavoihin istutettavaksi. Haemme yhdessä nimiä niille. Papu on helppo, mutta lehtikaalin kohdalla tarvitaan Teron apua.

Törmäsin Maggie Salomonssoniin ensimmäisen kerran Taiston talon joulumyyjäisissä, missä hän myi itsetekemiään kuppikakkuja. Niihin oli koristeeksi taiteiltu lumiukon kasvot pikkuruista porkkananenää myöten, kaikki syötävää. Jotenkin nuo hymyn suupieliin nostattaneet kuppikakut kuvastavat tekijäänsä oivallisesti: tekemisen meininkiä, huumoria unohtamatta.

Kekseliäs, innostunut ja ulospäin suuntautunut amerikkalaisnainen on miehensä Tero Kiviharjun kanssa asunut Leväslahdella kesästä 2017. Hän on kotiutunut sinne hyvin ja viihtyy erityisesti pienviljelijäyhdistyksen talolla. Sen aktiviteetteihin hän on lähtenyt mukaan ja ollut itsekin niitä järjestämässä.

Amerikkalaisten oma marraskuinen juhlapäivä Thanksgiving day, suomeksi kiitospäivä, on monille tuttu tv-sarjoista ja kirjallisuudesta.

– Koska ihmiset ovat täällä olleet kiinnostuneita tutustumaan kulttuuriini, päätimme kutsua kyläläisiä, joiden kanssa olimme ystävystyneet, perinteiselle kiitospäivän päivälliselle. Kokkasin sinne täytettyä kalkkunaa, bataattia perinteiseen tapaan ja maissileivästä tehtyä kalkkunan täytettä myös erikseen, kuten meillä Amerikassa. Jälkiruoaksi omenapiirakkaa, kurpitsapiirakkaa ja mustikkapiirakkaa. Meillä oli katettuna tänne 30 hengen yhteinen ruokapöytä, ja valmistin sinne kaksi kalkkunaa, Maggie Salomonsson kertoo.

Hänestä kiitospäivän aterian voisi tehdä toistekin, vaikkapa pienviljelijäyhdistyksen talon hyväksi. Siellä on hyvin varustettu keittiö, jota Maggie Salomonsson on vuokrannut käyttöönsä. Suurempien määrien valmistus on siellä helpompaa kuin kotona. Hän suunnitteli myös äitienpäivän pop up -ravintolaa, mutta se ei nyt koronarajoitusten takia onnistunut.

– Olin ajatellut valmistaa brunssia, jolle kuuluvat meillä muun muassa erilaiset pannukakut. Onhan täällä samantapaisia ruokia, mutta usein Amerikoissa ne maustetaan ihan eri tavoin, hän kertoo.

Tero Kiviharju on toiminut kesästä 2018 asti yrittäjänä. Hänellä on kaksi pakettiautoa, joista toinen elintarvikekuljetuksiin.

Maggie Salomonsson ja hänen miehensä ovat rakentaneet pihalle omat tuolinsa. Maggie nauraa, että hänen tuolinsa vaatisi kyllä pientä korjaamista.

 

Övertorneålta Haapaveden kautta Tampereelle

Maggie Salomonssonin sukunimi on peräisin hänen ruotsalaiselta ex-mieheltään, ja hän asui vuosia Ruotsissa ennen Suomeen tuloa. Nykyisen miehensä kanssa hän ystävystyi vuonna 2011 molempien opiskellessa aikuiskoulutuskeskuksessa Ruotsin Övertorneålla, Maggie ohjelmointia ja Tero sähkö- ja automaatioasentajaksi.

Ohjelmointiopinnot loppuivat monta kuukautta aiemmin, ja Maggie Salomonsson lähti hakemaan töitä muualta Ruotsista. Siellä ei tärpännyt, ja hän lähti muutamaksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihinkin työn hakuun – tuloksetta.

Sillä välin Kiviharju oli työllistynyt Valion Haapaveden meijerille. Oltermannin synnyinsijoilla riitti töitä vuodeksi, mutta Venäjän vastapakotteet lopettivat työt kuin seinään. Seuraavaksi Kiviharju sai töitä Tampereelta, missä he asuivat pari vuotta.

– Opinnot auttoivat Valiolle töihin, sen jälkeen olen jo muillekin aloille kouluttautunut. Olen opiskellut myös logistiikkkaa ja teknistä isännöintiä ja toiminut Tampereen seurakuntayhtymässä teknisen isännöinnin tehtävissä.

– Sitten piirsimme harpilla ympyrän tunnin matkan päähän ja aloimme etsiä taloa maalta. Täältä löytyi edullinen talo, oikeastaan pientila, lähellä Teron sukulaisia.

Pariskunta ihastui siihen ensi silmäyksellä, vaikka laittoa ja tekemistä riittää loputtomasti.

Maggie Salomonsson lukee paljon ja haluaa kokeilla myös kotipihassaan erilaisia tapoja tuottaa itselle syötävää kestävästi.

Uudet asukkaat kutsuttiin rapujuhliin

Naapurit osoittautuivat mukaviksi ja ystävällisiksi. Maggie teki paljon töitä kotona, ihmiset tulivat ja esittäytyivät. Jotkut toivat tupaantuliaislahjojakin, ja yksi pariskunta jopa kutsui rapujuhliin luokseen.

– Lähdettiin sitten pvy:n vuosikokoukseen, sehän on nimestään huolimatta täällä kuin kyläyhdistys. Halusimme osallistua kylän toimintaan ja tutustuimme muihinkin kyläläisiin, he kertovat.

– Koko Eräjärvi on hyvin elävää seutua, Salessakin ihmiset juttelevat kanssani englanniksi ja tietävät kuka olen. Minut on yllättänyt sekin, kuinka paljon yrityksiä täällä onkaan, ja miten monet ihmiset palaavat tänne. Käyn itse niin harvoin Tampereella, että sinne on joka kerta noussut uusi rakennus! En kaipaa liikennettä enkä busseja. Täällä ainoa ääni, jonka kuulen, on traktori parin kilometrin päässä, Maggie Salomonsson kuvailee.

Hän tunnustaa, että suomen kielen kanssa on vaikeuksia. Koska niin monet puhuvat englantia, ei suomea ole tullut opeteltua. Sekin on kääntynyt yhteiseksi iloksi.

– Kyläläiset toivoivat kansalaisopistolta englannin keskustelupiiriä tänne, mutta sitä ei saatu.Kyläläiset kysyivät, olisiko Maggien käytettävissä, jos he saisivat järjestetttyä jonkinlaisen kurssin tai vastaavaa. Kun samaan aikaan ilmeni kiinnostusta kylän yhteisiin kokoontumisiin, lähdettiin perustamaan avointen ovien toimintaa tänne talolle. Se sai nimeksi pvy:n Olkkari. Kaksi kertaa sitä ehdittiin pitää ennen koronarajoituksia, pariskunta kertoo.

Startti oli helppo ja epämuodollinen. Löytyi ovenaukaisija ja kahvinkeittäjä, ja kylälehti Purkiaisessa ilmoitettiin, että tällaista olisi tarjolla.

– Naurettiin paljon, juteltiin ja pelattiin Yatzya, Maggie Salomonsson kertoo noista illoista, jotka palaavat ohjelmaan heti kun mahdollista Aluksi voidaan keksiä vaikka jotakin ulkotekemistä.

Hänen harras toiveensa on myös työllistää itsensä ja aloittaa omaa yritystoimintaa, mutta aikaa on riittänyt myös yhteisöllisiin juttuihin.

– Kotona harrastan askartelua, kokkausta ja leivontaa. Ruotsissa pidin askarteluliikettä, opetin korttien tekoa ja skräppäystä. Teen mielelläni myös puusta ja paperimassasta, mutta osaan myös istua hiljaa ja kuunnella linnunlaulua.

Kompostoriin tuli vähän liian isot reiät päihin, joten alkueräinen kiepsautustekniikka piti vaihtaa pyörittämiseen. Mdot siellä kuitenkin hyvin viihtyvät ja multaa syntyy.

Amerikasta ikävä lähinnä perheenjäseniä

Massachusettsin osavaltiossa syntynyt, Floridaan 11-vuotiaana muuttanut Maggie Salomonsson ei kaipaa amerikkalaista elämää – sikäläistä perhettään toki ikävöi. Hänellä on Amerikassa lapsia ja lapsenlapsia, nuorin vasta muutama kuukausi sitten syntynyt.

– En oikein pidä amerikkalaisesta, nopeasta elämäntyylistä. On myös vaikeaa ja kallista saada sairausvakuutusta. Trumpista en pidä lainkaan! Äänestän kuitenkin kaikissa USA:n vaaleissa postitse. Siellä ovat edelleen käytössä paperiset shekit ja faxit, mikä täältä katsoen tuntuu hirveän vanhanaikaiselta, hän vertaa.

Entä mitä kolmesti vaimonsa kotimaassa käynyt Tero Kiviharju toisi sieltä Suomeen?

– No esimerkiksi ihmisten välisen avoimuuden tuppisuiden ja kyräilyn sijaan. Siellä puhutaan vieraillekin ja ollaan ystävällisiä. Vaikka se voi olla pinnallista, silti se on erilaista.

Maggie paljastaa, että Tero pitää kovasti myös amerikkalaisista maapähkinävoileivistä etenkin banaanilla ja   vadelmahillolla, jollaisia Elviskin kuuluu syöneen.

Hän muistuttaa samaan hengenvetoon, että Amerikka on hyvin monikulttuurinen. Hänenkin äitinsä perhe on Skotlannista, isä Irlannista. He kaikki ovat hyvin ylpeitä taustastaan ja omista perinneruoistaan.

– Amerikkalaista ruokaa kaipaan, hän lopulta keksii, ja mies letkauttaa perään: – Ja kemikaaleja ruoassa!

– On jännää, miten joka asunnossa täällä ensimmäinen asia on: missä on sauna? Olin alkuun vähän hämmentynyt riisuessani saunaan, ruotsalaisetkin käyttävät shortseja sinne mennessään. Ensimmäisen kerran eläissäni saunoin Övertorneålla. Mutta yllätyin, että havaijilaiset vieraammekin pitivät saunasta niin kovasti!

Pariskunnan ilona on oma soutuvene, mutta he unelmoivat saunalautasta. Paljon muitakin haaveita riittää, sillä molemmat ovat luovia ja idearikkaita.

Maggie Salomonsson asui nuorempana maatilalla ja muistelee siellä kaupunkilaislapsille pidettyjä lastenleirejä, joilla lapset saivat touhuta eläinten kanssa. Mies toppuuttelee lempeästi, ettei heidän talonsa oikein taida taipua sellaiseen.

– Eikä meillä ole muita eläimiäkään kuin kolme kissaa. Olen sellainen kissaleidi! Jos olisi mahdollisuus, hankkisin ylämaan karjaa ja kalkkunoita, Maggie heittää.

Sitten hän vakavoituu.

– USA:ssa on jo lihasta pulaa, sillä tehtaat ovat sulkeneet oviaan viruksen takia. Jos se tapahtuisi täällä, suomalaiset kyllä pärjäisivät, sillä täällä on omavaraisuuteen vahvempi historia. Siellä ei enää juuri ole sellaisia taitoja, joilla pidetään huoli itsestä poikkeusoloissakin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?