Luonto ja taide, näihin avainsanoihin kiteytyy Eräjärven Mini-TaituE-tapahtuma, jonka kohteet ovat kierrettävissä kesäkuun puoliväliin saakka.
Mini-TaituE on myös ainut fyysisesti vierailtava kohde Oriveden Vanhat talot ja pihat -tapahtumassa, joka tänä vuonna järjestetään virtuaalisessa muodossa.
– Tapahtuman syntyminen liittyy osaltaan myös koronaan, kun kaikki suunnitellut tapahtumat peruuntuivat poikkeustilan vuoksi. Aloin miettiä, miten taidenäyttelyn ja ulkona liikkumisen voisi yhdistää, Mini-TaituE:tta ideoinut Tuula Sipilä kertoo.
Taitue-nimi juontaa juurensa viime kevääseen, jolloin Eräjärven seudun vanhemmat järjestivät ensi kertaa taidenäyttelyä ja huutokauppaa sisältäneen TaituE-tapahtuman Eräjärven Eerolassa.
– Se oli kiva tapahtuma. Kysyin ESV:n väeltä, voisiko tämä tempaus olla nimeltään Mini-TaituE, jolloin edellisvuoden tapahtuma saisi jatkoa, vaikkakin pienimuotoisemmin poikkeustilan takia.
Eräjärven Järvenpäässä asuva Sipilä on luotsannut viitisen vuotta Tellen Taidemyllyä ja suunnitteli kevään aikana myllyn 10-vuotisnäyttelyä, jonka teemaksi valikoitui linnut. Koronaepidemian vuoksi myllyn ovien avaaminen vierailijoille tuntui kuitenkin kyseenalaiselta ja Sipilä alkoi miettiä ulkonäyttelyn järjestämistä.
Taide sai luontoa rinnalleen, kun Järvenpää-Vihasjärven kylätoimikunta innostui ideasta ja lintuaiheista ulkonäyttelyä päätettiin toteuttaa myös kyläpuistossa. Lopulta kolmen kohteen kokonaisuus kehkeytyi paikallisten taideharrastajien, kylätoimikunnan, Eräjärven seudun vanhempien ja Rekolan tilan lintutornin haltijoiden yhteistyössä.
Oman kylän luovuus esille puistoon
Ensimmäinen etappi on Vihasjärven kyläpuisto, jossa voi ulkotaidenäyttelyn tarkastelun lisäksi testata pienillä tehtävillä omaa luontotuntemustaan.
Vihasjärvellä asuvat Arja Rajala ja Heli Koskinen kertovat, että kyläpuisto on vakiintunut asukkaiden tapaamispaikaksi. Ulkotaidenäyttelyn sijainniksi se sopii hyvin, sillä puistossa järjestetään säännöllisesti erilaisia tempauksia ja tapahtumia, kuten perinteeksi muodostuneita kasvinvaihtopäiviä.
– Puistossa ideana on etsiä ja yllättyä. Pesissä on munia ja puihin on piiloutunut eri lintulajeja. Täytyy siis katsella ylös ja alas, kylätoimikunnan aktiivi Rajala ohjeistaa.
Rajala on monien muiden vihasjärveläisten tavoin tuonut kyläpuistoon esille erinäköisiä ja -kokoisia siivekkeitä ja väsännyt yhtä jos toista teemaan sopivaa.
– Hienoa, että näin moni lähti innokkaasti mukaan, vaikka idea syntyi vähän ykskaks yllättäin, kyläpuiston tarjontaan tutustunut Sipilä sanoo.
Lintutorni sai uutta eloa
Viiden minuutin ajomatkan päässä kyläpuistosta sijaitsee seuraava piste, Rekolan tilan lintutorni.
– Alun perin lintutorni oli yksi kohde maatilamatkailutoiminnassa. Ikää tornilla on parikymmentä vuotta eikä sitä ole käytetty moneen vuoteen. Saimme tästä tapahtumasta kimmokkeen kunnostaa sitä uuteen uskoon. Rakensin torniin uuden katoksen ja pitkospuut on uusittu, järvenpääläinen Antti Kankaanpää kertoo.
Pelottomasti tornin huipuille kiivenneet Riina Kankaanpää, Venla Rajala ja Saana Kankaanpää vakuuttavat, että tornista on hyvä tehdä lintuhavaintoja.
– Joutsen, telkkä, kalalokki, kanadanhanhi, kurki, sinisorsa.., tytöt luettelevat lintulajeja, joita he ovat bonganneet.
Yksitoistavuotias Riina Kankaanpää kertoo asuvansa sisarensa Saanan kanssa aivan lintutornin lähettyvillä, joten he ovat viime päivinä vierailleet siellä useasti isoisänsä Antin seurassa.
Havainnot Suojoella ja sen lahdella lipuvista siivekkeistä voi Kankaanpään siskosten esimerkin mukaisesti kirjata tornin ylätasanteelle jemmattuun vieraskirjaan. Jos ajatus ylös kipuamisesta saa polvet tutisemaan, maalaismaisemia voi ihailla myös maan tasalta paikalle kannetusta kiikkustuolista käsin.
Seikkailu Järvenpäässä päättyy Tellen Taidemyllylle. Kohisevan kosken partaalla voi tehdä aivan toisenlaisia lintuhavaintoja kuin Rekolan tilan tiluksilla. Hullunkuriset lintupatsaat tervehtivät ensimmäisenä tulijaa, myllyn ulkoseinässä puolestaan kohtaa pöllön tuijotuksen ja kosken penkereellä leijailee peräti siivekäs lentomuna.
– Minä tein rungot jämäpuunpaloista ja maalaukset ovat Tiina Anttilan käsialaa. Siinä työskennellessä ideat ruokkivat toisiaan, Sipilä taustoittaa riemukkaan väristen lintujen syntyprosessia.
Taidemyllyn lisäksi Anttilan ja Sipilän tekemiä lintuja on pesiytynyt kyläpuistoon, jossa on nähtävillä myös osa Eija Mäkelä-Häklin töistä. Lisäksi eläinmaalauksista tunnettu Mäkelä-Häkli on tallettanut kutistemuoville runoja, jotka saavat kävijän pysähtymään jokaisessa kohteessa ja virittäytymään luontoelämysten taajuudelle.
Aina ei tarvitse lähteä kauas
Tähän mennessä Mini-TaituE -kohteissa on vieraillut vielä varsin harvakseeltaan ihmisiä.
– Se onkin tarkoitus, että vierailijoita kävisi riepotellen. Hyvä, jos kaikki eivät ole liikkeellä samaan aikaa, jolloin saadaan pidettyä asianmukaiset turvavälit, Sipilä sanoo.
Mini-TaituE on erityisesti lapsiperheille sopiva tapahtuma, mutta Sipilä uskoo monenikäisten kävijöiden nauttivan Vihasjärven ja Järvenpään tarjoamista luonto- ja taide-elämyksistä.
– Itselläni ajatus luontotuntemuksen vahvistamisesta oli vahvasti koko idean taustalla. Mielestäni on todella hyvä, että ihmiset tuntevat oman asuinpaikkansa lähilajit ja käyvät lähikohteissa. Lintutorni on Mini-Taitueen kohteista ainut joka vähän rajoittaa kävijäkuntaa, sillä vanhemman väen voi olla hankala nousta tikapuita ylös torniin.