Orivesi työllistää nuoria myös tänä kesänä – ”Kaupungin on tärkeää palkata nuoria, koska kesätöitä yrityksissä on vähemmän”

Kirjasto, nuorten työllistäminen

Oriveden kaupunki palkkaa kesätöihin 30 paikallista nuorta. Nuoret saavat tutustua esimerkiksi kirjaston, päivähoidon ja kiinteistönhuollon työtehtäviin. Kuva: Marjo Aspegren

Orivesiläiset nuoret ovat jo jonkin aikaa odottaneet tietoa saamiensa kesätyöpaikkojen kohtalosta. Nyt asia on selvä. Oriveden kaupungin valmiussuunnittelun johtoryhmä nimittäin linjasi  kokouksessaan, että kaupunki haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden kesätöihin poikkeusoloista huolimatta.

Kaupunki palkkaa nuoria kaikille toimialoille, muun muassa päivähoitoon, kirjastoon ja kunnossapitotehtäviin. Eniten kesätyöpaikkoja on puistojen ja uimarantojen kunnossapidossa.

− Kaupungin on tärkeää osaltaan palkata nuoria töihin, koska tänä kesänä palkkaavien yritysten määrä on tavallista pienempi. Kesätyöt opettavat nuorille tärkeitä työelämätaitoja ja lisäävät tietoisuutta eri työpaikoista ja aloista. Sekä kaupungille että yrityksille se tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä eri ammatteja tutuksi, toteaa Oriveden kaupungin työllisyyspalvelujen päällikkö Kirsi Onnela.

Oriveden kaupunki työllistää kesäisin 30 orivesiläistä nuorta, ja hakijoista noin kolmasosa saa kesätyöpaikan. Myös Oriveden seurakunta tarjoaa kesätyömahdollisuuden 30 nuorelle.

Kaupungin kesätyöpaikkoja ovat voineet tänäkin keväänä hakea 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Kesätyöjakson pituus on kolme viikkoa ja työaika 30 tuntia viikossa.

Yrittäjälle kesätyöseteli, 4H-yrittäjälle tukea toiminnan käynnistykseen

Oriveden kaupunki kannustaa myös paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä tarjoamaan nuorille kesätöitä. Kannustimena on 200 euron kesätyöseteli, joka myönnetään kaikille kriteerit täyttäville yrityksille ja yhdistyksille.

Setelin voi saada organisaatio, joka palkkaa 15–18-vuotiaan nuoren vähintään kahden viikon työsuhteeseen työehtosopimuksen mukaisella palkalla.

Orivesiläinen 4H-yhdistyksen perustava nuori voi saada samansuuruisen starttirahatyyppisen tuen, mikäli perustaa yrityksen vähintään kesän ajaksi.

Toiveena on, että kesätyöseteliä ja starttirahaa hyödynnetään erityisesti yhdeksännen luokan päättävien nuorten työllistämisessä. Tällä tuetaan myös 4H-järjestön Ysit töihin -projektia, jossa Oriveden 4H-yhdistys on myös mukana.

− Tilanteen ja yritysten epävarmuus näkyy siten, että kesätyöseteleitä on haettu vasta yksittäisiä. Kesätyöseteli ja 4H-yrityksen starttiraha otettiin käyttöön viime vuonna, joten käytännöt ovat uusia vielä monelle nuorelle ja yrittäjälle, Onnela kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?