Hyppylautta teki neitsytmatkansa Pirttijärven aalloilla – Juupajoen nuorisovaltuuston uusin aikaansaannos tulee kesäiloksi uimarannalle

Lautta on saatu veteen, ja on aika vinssata ankkuri hetkeksi ylös siirtoa varten. Vas. Jaakko Särkinen, vinssin kammessa Mico Palomäki ja oik. Jami Ylämäkipää. Kun lautta oli kahlaten ja uimalla siirretty sopivalle kohtaa, pojat viimeistelivät urakkansa kiinnittämällä tikkaat paikoilleen. Lopuksi Mico Palomäki ui takaisin rantaan mukanaan ruuvinväännin vedenpitävässä pussissa. Kesä saa tulla! Kuva: Anne Kotipuro

Komea saattue ajoi maanantaina Juupajoella Pirttikankaan uimarannalle. Sinne vietiin traktorin lavalla Juupajoen nuorisovaltuuston poikien talkootyön tulosta, hyppylauttaa. Kooltaan neljä kertaa neljä metriä, ei siis kaadu kovin helposti. Varustettu ponttoneilla, laiturirappusilla ja vinssillä, jonka avulla voi nostaa ison betoniankkurin ja vaihtaa välillä lautan paikkaa.

Ennen saattueen lähtöä kunnanjohtaja Jyri Lammelakin oli käynyt ihailemassa talkootyön tulosta, mutta joutui uimisen sijaan lähtemään valtuuston kokoukseen.

Mico Palomäen aloite sai tuulta siipiinsä, kun Poko ry myönsi nuorten hankkeelle tarvikkeiden hankintaan  lähes tonnin suuruisen mini-Leader-avustuksen, Juupajoen vapaa-aikatoimi tuli mukaan rahoittamaan omarahoitusosuutta ja pojat itse nikkaroivat lautan Pertti Pasurin toimiessa työnjohtajana.

Lautan runko oli valmis oikeastaan jo pääsiäisenä, sen jälkeen valmistui vielä vinssiteline pelastusrenkaineen. Viimeksi lautta läpäisi virtolaisen Reittitiimi oy:n käyttöönottotarkastuksen.

Mico itse ajoi kurottajan uimarannalle ja nosti lautan peräkärryn päältä sen nokkaan. Sitten Pertti Pasuri tarttui kurottajan puikkoihin samalla, kun nuvan pojat Mico Palomäki, Jaakko Särkinen ja Jami Ylämäkipää kiskaisivat itsensä uimahoususilleen ja painelivat vielä kevätkylmään järveen tuuppaamaan lauttaa keskemmälle järveä. Rakennustöihin osallistui myös Erkko Ojainmaa.

Vapaa-aikaohjaaja Henna Ruostila seurasi muutaman muun nuoren ja poikien läheisten kanssa vesillelaskua hiukan hytisten. Henna kertoi, että nuorisovaltuusto on viime ja tänä vuonna osoittanut aloitteellisuutensa ja aktiivisuutensa parissakin hankkeessa. Ensin valmistui torille katos laturipistokkeineen, ja nyt syntyi kaikkien uimarien iloksi tukeva lautta, jolta kelpaa veteen hyppiä. Mitähän seuraavaksi?

– Katsotaan nyt, mitä tässä keksitään, lausahti Jaakko Särkinen monimielisesti, kun pojat vesillelaskun jälkeen seisoivat jututettavina iho kylmän veden kirjavoittamana. Onhan Pirttijärvi lähdeperäinen ja vesi sen mukaisesti erittäin raikasta. Mutta järvessä tarkeni silti paremmin kuin siinä rannalla, pojat vakuuttivat, vaikka järveen rynnätessä kuuluikin voimallisia sanoja. Kukaan ei silti hidastellut tai epäröinyt.

Hyppylautta vielä kuivalla maalla odottamassa veteen pääsyä, kurottajan ohjaimissa aloitteen lautasta tehnyt Mico Palomäki. Hetki oli varmasti ikimuistoinen. Kuva: Anne Kotipuro.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?