Lämminveriset ovat aina kiinnostaneet Siiri Mäkistä erityisesti vauhdin takia. Tässä hän istuu perheen ruunan Werner Orsin rattailla. Kuva: Maisa Hyttinen
Siiri Mäkinen on ollut kiinnostunut hevosista pikkutytöstä asti, mutta kummien esimerkki ja oma innostus ovat vieneet hänet jo syvälle ravimaailmaan. Mukaansa hän on kiskaissut myös Timo-isän.
Uusin saavutus on mukaanpääsy tusinan lupaavan ravinuoren Juniorikypärät-ohjastajakilpailuun, johon kuuluu niin lähiopetuspäiviä kuin lähdöissä ajamista eri raviradoilla.
– Se on aivan mahtava mahdollisuus kehittyä ohjastajana ja valmentajana, Mäkinen iloitsee.
Tallityöt hoidetaan ensiksi aamulla ja viimeksi illalla
Turvallisuusalaa Tredussa Tampereella opiskelevan Mäkisen arkiaamut käynnistyvät aamutallilla ja päättyvät iltatalliin.
Tänä keväänä hevosten kanssa ovat kuluneet myös päivät, sillä kun turvallisuusalan töihin ei vielä ikä riitä, työharjoitteluakaan ei voi oman alan hommissa tehdä. Hän sai sitten valita vapaasti, missä työelämätaitoja opettelee. Oli luontevaa hakeutua ravitallille.
– Toki sielläkin on omaa alaa sen verran mukana, että teemme pelastussuunnitelman työskentelykohteeseemme, tässä tapauksessa tallirakennukseen.
Harjoittelupaikkana on ravitalli Veteläinen, jonka omistavat Antti Veteläinen ja Kaisa Mikkola. Kaisa on kotoisin Länkipohjasta, entuudestaan Siiri ei heitä sen paremmin tuntenut. Hän kuitenkin ajatteli, että nuoret ihmiset ehkä ottavat helpommin nuoren töihin, ja näin kävikin.
– Teen normitallihommia, vähempi ajan hevosia. Siellä on kaikkiaan 16 hevosta, joten hommaa riittää.
Harjoittelu jatkuu koulun lukuvuoden loppuun, ja vuoden päästä on edessä valmistuminen. Ala kiinnosti yläasteella, mutta Siiri epäilee, että tuskin sille jää. Ei siitä haittaakaan ole, sillä koulutus on opettanut katsomaan asioita eri lailla, turvallisuus edellä.
Omassa tallissa Siirin kaksi kasvattia
Perheen siirtotallissa Kopsamolla asustavat omat kasvatit, lämminveriset Werner Ors ja Wera Winner.
Esikouluiässä ratsastuksen aloittanut Mäkinen on ollut pienestä asti kiinnostunut hevosista. Raviurheilun pariin hän päätyi 11-vuotiaana ajettuaan hevosta ensimmäisen kerran ja opetteli silloin myös valjastamaan.
Samoihin aikoihin hän sai yhdessä siskonsa kanssa myös ensimmäisen hevosen, Show No Mercyn. Sillä hän lähinnä ratsasteli omilla pelloilla. Silloin toteutui pienen tytön haave omasta hevosesta. Viime syksynä siitä jouduttiin luopumaan. Se jätti jälkeensä kolme varsaa, myös Mäkisen tallissa nyt hirnahtelevat Wernerin ja Weran.
– Show No Mercy oli eläkkeellä oleva ravihevonen, jolla teetettiin varsoja. Sain sen myötä vastuuta, ja monta viikkoa hankintaa mietittiin. Aluksi kimpassa oli vuotta vanhempi siskoni, mutta hänellä hevosinnostus lopahti aika pian. Mulla se on vaan kasvanut, ja motivaatio on korkealla. Haluan oikeasti tehdä näitä hommia, joten tallityö ei tunnu pakkopullalta.
– On ihan asennekysymys, jaksaako herätä joka aamu viimeistään seitsemältä hoitamaan hevoset. Päiväni alkavat aamutallilla ja päättyvät iltatalliin, siinä välissä koulu tai harjoittelu ja hevosten ajamiset. Kesällä tietenkin on paljon raveja ja talvella treenataan, Mäkinen kertoo arjestaan.
– Kun tuli tieto pääsystä Juniorikypäriin, olin hetken aikaa pää pilvissä. Tämähän on mahtava tilaisuus! Olen innoissani etenkin opintoreissusta Ruotsiin, juupajokelainen raviharrastaja Siiri Mäkinen kertoo kilpavaatteissaan. Yleisesti ottaen hän kuitenkin elelee jalat tukevasti maassa. Kuva: Aura Muurimäki
Raviradalle houkutteli vauhti
Ravien puolelle hänet houkutteli vauhti. Kummitädin Tiina Kallion luona Kurussa hän oli sitä elämäntapaa päässyt seuraamaan pienestä pitäen. Sieltä ovat myös peräisin hänen ensimmäiset muistonsa raveissa käynnistä. Ponit eivät oikein koskaan ole kiinnostaneet, joten hän hyppäsi suoraan hevosen kärryille.
Koska hänen koulumatkojen takia 17-vuotiaana saadussa ajokortissaan ei vielä ole tarpeeksi kirjaimia hevoskuljetuksen ajamiseen, isä on kullanarvoinen siinäkin. Virallisesti Siiriä ei voi merkitä valmentajaksikaan, vaikka hän pääasiassa hevosia ajaa ja tekee töitä niiden kanssa. Yhdessä isän kanssa tuumitaan, mitä seuraavaksi.
– Olen näitä asioita muilta tarkalla korvalla kuunnellut ja opetellut, tallillakin on saanut tietoa ja vinkkejä. Ennen muuta olen katsonut, mitä muut tekevät.
Hevostietous on Siiri Mäkisen mukaan taitoa tulkita, miten eläin menee ja sen saamista perille, mitä haluaa sen tekevän. Hevonen on tarkoitettu palvelemaan ihmistä, ja radalla siihen syttyy kilpailuvietti. Ei siinä paljon tarvitse kärryjen edessä ravaavalle kertoa, mitä pitäisi tehdä. Ohjastajan on tiedettävä, missä kohtaa kiri kannattaa aloittaa.
Isän, koko perheen ja kaverien tuki tuntuu hyvältä
Kun Siiri kiinnostui raviurheilusta, hänen isänsä Timo Mäkinen oli heti mukana. Nyt isä ja tytär ajavatkin jo hevosia yhdessä. Siiri osaa olla kiitollinen myös isänsä taloudellisesta tuesta harrastukseen, josta hän haluaisi tulevaisuudessa ammatin itselleen. Tavoitteet raviurheilussa ovat korkealla niin ohjastajana kuin valmentajanakin.
– Alku on kuitenkin vaikeaa, koska iän ja kokemuksen vähyyden takia on vaikea saada lähtöjä alle, varsinkin kun on nuori, jota ei juuri tunneta. Harva antaa hevosensa nuoren likan ajettavaksi, jos kärryille on tarjolla ammattilainen, jolla alla tuhansia lähtöjä. Mäkinen kertoo.
– On todella arvokasta ja tärkeää, miten paljon perhe ja kaverit tukevat minua tässä. Ilman muiden tukea olisi varmaan vaikea jaksaa – enkä tietenkään pidä lähelläni ihmisiä, jotka eivät tätä hommaa ymmärrä. Lajin puolelta on vasta muutama kaveri, hekin tosi tärkeitä, kun meillä on yhteinen mielenkiinnon kohde. Myös koulukaverit ovat suhtautuneet näihin ravijuttuihin uteliaan kiinnostuneesti.
Sielu lepää hevosten seurassa
Raviurheilu on vienyt hänet totaalisesti mennessään.
– Parasta lajissa on, kun sinun tekemäsi työn ansiosta hevonen onnistuu. Sitä tunnetta ei voita mikään. Eivät tätä tee kuin vaan ne, jotka todella rakastavat tätä, hän puntaroi.
– Kyllä mä olen ylpeä siitä, että olen jaksanut näin nuorena kantaa vastuun. Mun sielu lepää hevosten seurassa.
Kolmevuotiaalla Wera-tammalla on vasta seitsemän starttia takanaan, mutta se on tehnyt hyviä juoksuja ja vaikuttaa Siirin mukaan kehityskelpoiselta. Myös viisivuotias ruuna Werner on pärjännyt ikäluokassaan hyvin, samoin normilähdöissä, vaikka ykkössijoja ei ole vielä hirveästi napsahtanut.
– Itse asiassa ei kannattaisi vain laskea tolppia taulussa, siis pelkkiä voittoja, vaan sitä miten hevonen juoksee. Valmentaja tietää kyllä, milloin hevosella on takanaan rehti juoksu sijoituksesta riippumatta. Haluan enemmänkin katsoa kokonaisuutta ja hevosen kehittymistä, hän kuvailee.
Aika harva ravurikaan lopulta itse kauransa tienaa, se kannattaa muistaa suurista voitoista puhuttaessa.
– Meillä ehkä just ja just, Siiri arvioi.
Hän kokee ravipiireissä saaneensa yleensä ihan hyvän vastaanoton, vaikka pientä alaspäin katsomistakin on vastaan tullut.
– Nuorta ihmistä myös herkästi kytätään siihen malliin, että osaakohan tuo mitään. Mutta moisesta ei kannata välittää, kun uskoo itseensä ja haluaa oppia koko ajan lisää.
Siiri Mäkinen ja perheen kolmevuotias tamma Wera Winner. Kuva: Aura Muurimäki
Viimeisimmät kommentit