Aika seisahtuu Siikanevan rannattomissa maisemissa, katse tapailee matkaa niiden ääriin

Siikaneva

Rahkasammalten pehmeä värileikki hallitsee Siikanevan maisemaa.

Kävin Siikanevalla ensimmäisen kerran viime syksynä. Paikka ei ollut varsinaisen luontopolkureitin varrella, mutta sain jo jonkinlaisen käsityksen tienoon luonteesta. Päätin, että haluan tutustua kunnolla siihen, mitä kaikkea piilee tuossa karun kauniissa näkymässä, jota riittää melkein silmänkantamattomiin.

Pitkäperjantaina ajelin Siikanevan patikointikierroksen lähtöpaikalle. Tarkoituksena oli kiertää pidempi noin 10 kilometrin lenkki rauhassa katsellen ja näkymiä kuvaten. Jos syksyinen käyntini oli lyhyt tuokio itselleni uudenlaisten luontonäkymien äärellä, nyt halusin syventyä suomaisemaan kunnolla ja ajan kanssa.

Siikaneva

Askel on keveä maisemaa halkovilla pitkospuilla.

Ajankohdan huomioiden hiukan arvelutti se, että aamupäivällä perille saapuessani pienehkö parkkipaikka oli täynnä autoja, ja niitä riitti hyvän matkaa kapean tien varrellekin. Luotin kuitenkin siihen, että pitkällä reitillä on tilaa kulkea ja tarvittaessa toisia väistellä.

Jo heti ensimmäisellä pitkospuuosuudella sain havaita, että se väistely ei ole aivan helppoa. Kuljin kuvatessani sen verran hitaasti, että takaa tuli aika-ajoin liikkujia kaksin, kolmin ja vähän isommissakin porukoissa. Pitkospuiden levennykset kohtaamisia ja ohi pääsyä varten tuntuivat melko kapoisilta. Tällä kertaa ei ollut aihetta kokea itseäni tylyksi, vaikka näissä tilanteissa käänsinkin selkäni ohikulkijoille.

Pitkospuut tuntuivat askelten alla tukevilta, ja jollakin tavalla ne veivät eteenpäin kuin itsestään. Kun astuin uudelle osuudelle metsäisen saarekkeen rannalta, tuntui kuin siirtyisin johonkin vähän erilaiseen maailmaan. Verkkainen kävely niillä melkein äärettömyyksiin johtavilla, ihmisen rakentamilla kopisevilla poluilla, on jotain kumman kiehtovaa.

Siikaneva

Näköalapaikalta avautuu näkymä, jossa keidassuolle tyypillisen kermit ja kuljut vuorottelevat.

Reitti kulki välillä eri mittaisia osuuksia pitkospuita pitkin suolakeuksien yli. Kulkua rytmittivät monet metsäiset saarekkeet, joiden kautta luontopolku eteni. Saarekkeissa on sen verran suuriakin korkeuseroja, että jyrkemmissä nousuissa syke kohoaa ja hikikin pukkaa pintaan.

Kun tasaista suomaastoa jatkuu kilometrikaupalla joka suuntaan, sitä on ensin aika vaikea hahmottaa. Katse yltää kauas, mutta se etsii kaikkea mahdollista myös lähempää. Muutaman kymmenen metrin säteellä on se lähimaailma, joka nostaa esiin suon väkevät ja vahvan elinvoimaiset värit. Se ei ole loisteliasta tai yltäkylläistä väriloistoa, vaan maltillisempaa mutta kuitenkin jotain kovin voimakasta.

Siikaneva

Karpalon kasvusto luikertelee rahkasammalen päällä.

Pehmeä värien vaihtelu pysäytti usein viipymään ja katselemaan. Siinä oli jotain, mikä viehätti ja viritti samalla yhteyksiä sieluni sopukoihin. Sitä ei oikein voinut hahmottaa eikä sitä saanut kiinni. Se maisema oli enemmänkin olotila, jonka kanssa tunsin jotain kummaa yhteyttä.

Hortonomi Esa Kalliolta opin juuri, että suuri osa suon värisävyistä tulee rahkasammalista. Hän kertoi, että niitä on 37 eri lajia. Värisävyjä löytyy monenlaisia.

Rahkasammal kasvaa ylöspäin vain kärkisilmuistaan. Sen juuriosa maatuu sitä mukaa, kun kasvi kasvaa. Siitä muodostuu suoturve.

Siikaneva

Rahkasammalia on 37 eri lajia. Ne kasvavat kärkisilmuista ylöspäin samalla, kun niiden juuristo maatuu.

Pienelläkin tarkastelulla huomasin, että suolla kasvaa hyvin monenlaisia kasveja. Tunnen niitä vielä kovin huonosti, mutta opiskelen ainakin vähän lisää ennen seuraavaa retkeäni. Kevään edetessä linnutkin saapuvat, ja monimuotoinen hyönteisten ja muiden pienten elävien joukko aloittaa hyörinänsä.

Kierroksella kannattaa pysähtyä ainakin hetkeksi näköalapaikalle, jonne on matkaa reilut kolme kilometriä. Kallion laella sijaitsevalta nuotiopaikalta avautuu näkymä suolle jo aavistuksen verran lintuperspektiivistä.

Kävelin koko 9,9 kilometrin kierroksen ympäri. Totesin alkupuoliskolla, että moni ohi mennyt retkeilijä palasi myös samaa tietä takaisin. Todennäköinen syy tähän selvisi, kun varsinainen soiden ja pitkospuiden osuus päättyi pienille Kilpilammille reilun kuuden kilometrin kävelyn jälkeen.

Siikaneva

Tupasvillaa.

Tuosta eteenpäin reitti jatkuu paluupolkuna parkkipaikalle. Tämä nelisen kilometriä kulkee lähes kokonaan metsämaastossa. Jos ja kun mieli tekee nautiskella ja ihmetellä nimenomaan Siikanevan suomaisemaa, kannattaa ennemmin kääntyä sopivassa kohdassa takaisin kuin jatkaa lenkki loppuun.

Näin ainakin itse aion tehdä seuraavalla retkelläni. Tämä oli vasta pientä tutustelua. Luulen, että Siikanevalla on kevään, kesän ja syksyn mittaan paljon annettavaa. Se on paikka, jonka syvempi olemus ei avaudu aivan hetkessä.

Tietoja Siikanevasta

Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue, jonka pinta-ala on yli kymmenen neliökilometriä. Se sijaitsee Ruoveden kunnassa, aivan Oriveden kaupungin rajan tuntumassa, kantatie 66:n länsipuolella.

Siikaneva on maakunnan tärkein soidensuojelukohde. Suurin osa seudun muista soista on ojitettu, minkä vuoksi tavoitteena on pitää Siikaneva ehjänä ja monipuolisena luontokohteena. Myös vanhaa metsää kasvavat saarekkeet ovat luontoarvoiltaan merkittäviä.

Alueesta suurin osa on valtion soidensuojelualuetta tai yksityistä rauhoitusaluetta. Metsähallituksen hallinnoima suojelualue on kooltaan noin 7 neliökilometriä eli 700 hehtaaria.

Siikaneva sisältää keidas- ja aapasuota. Suoalue on pääosin luonnontilaista. Alue toimii päiväretkikohteena lumettomaan aikaan. Valittavana on kaksi eri reittiä kierrettäviksi, 2,7 kilometriä ja 9,9 kilometriä.

Ajoreitti Siikanevalle kääntyy tieltä 66 muutama kilometri Korkeakosken risteyksestä Ruoveden suuntaan. Kääntymiskohdassa on opastetaulu.

Siikaneva Siikaneva Siikaneva Siikaneva

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?