Taiston talon kahvion seinät saavat uuden värin, mutta ilme 1950-luvulta säilyy ennallaan

Jukka Luttinen ja Taiston remontti
Taiston talon isäntä Jukka Luttinen pitää osaltaan huolen siitä, että paikan ilme 60 vuoden takaa säilyy.

 

Taiston talolla tehdään parhaillaan kunnostuksia, joiden myötä kahvila ja keittiö saavat lisää toimivuutta ja pientä ehostusta. Kahvilan seinät saavat uuden maalipinnan. Nykyinen on tiettävästi 1950-luvun lopulta.

– Ehdimme jo järjestää pienimuotoisen äänestyksen seinien väristä. Lopputulos oli, että vihertävänsininen sävy tulee olemaan jotain nykyisten ruskeasävyisen lattian ja sinivihreän katon välimailta, talon isäntä Jukka Luttinen kertoo.

Katto ja lattia saavat pitää nykyiset värinsä. Katossa oli myyntitiskin kohdalla ollut tummempi alue, jonka arveltiin vaativan koko katon uudelleen maalauksen. Urakka olisi ollut hiukan tavallista työläämpi, koska katto on tehty rei’itetyistä levyistä.

– Kun pääsin tutkimaan tilannetta tarkemmin, tummentumat lähtivät pyyhkimällä pois. Joku muisti, että kahvinkeitin on päästänyt joskus liikoja paineita niin, että roiskeita riitti kattoon asti. Ei ollut onneksi sen pahempaa.

Taiston remonttia
Restaurointimaalari Ulf-Johan Virtanen rakensi pääsiäisviikolla kahvion tiskiin uusia vetolaatikoita. Ensolevy 1950-luvulta säilyy tiskin verhouksena.

Talon asunto-osa on jo saanut uuden lämpöeristetyn oven. Käymälätiloissa puhdistetaan lattialaatoitus, ja tilat maalataan. Myös wc-istuimet uusitaan.

Keittiön lieden ja leipomapöydän seinään tulee hygieniamääräykset täyttävä, helposti puhdistettava pinnoite. Kahvilan myyntitiskiin asennetaan uusi puulevykansi. Tiskin kannen alle tehdään tilavat vetolaatikot.

– Tärkeä osa koko kahvilan olemusta on tiskin sivuverhous, joka on tehty aikoinaan ensolevystä eli manilevystä. Sen me haluamme pitää entisellään.

Talon savupiippu on ollut kylmillään sen jälkeen, kun taloon asennettiin viime vuonna maalämpöjärjestelmä. Jotta piippu kestää aikaa jatkossakin, se saa rappauksen ja maalipinnan. Piipun yläosaan tulee peltinen hattu tai se pellitetään muulla tavoin niin, että sadevesi ei pääse kastelemaan piipun rakenteita.

Piippuun kytketään talon yläkerran asunnon kevyt takkakamina, jolloin piippu lämpenee jonkin verran talvikausina.

Taiston remontti
Taiston talon kahvio avautuu kesäkuun alussa, jos rajoitustoimet hellittävät. Valmiuksia on tehdä avaus myös myöhemminkin kesällä.

Suomen Kotiseutuliitto myönsi äskettäin Taiston talon remontointiin 4 000 euron avustuksen, joka kattaa puolet tämän vuoden kunnostustöiden kustannuksista.

– Summa ei ole nyt kovin suuri, mutta se on kuitenkin meille hyvin tärkeä. Viime vuonna saimme ison avustuksen maalämpöhankkeeseen, ja siksi ehkä tällä kertaa avustustaso on maltillisempi.

Vielä merkittävämpää on juuri nykyisessä tilanteessa se, että talo sai maalämpölaitteiston juuri oikeaan aikaan. Maalämmön käyttö on tuonut jo useamman tuhannen euron säästöt lämmityskuluissa. Tämä on tärkeää, kun talon joutuminen suljetuksi koronaepidemian vuoksi vie suuren osan normaaleista tuloista.

– Maalämpö on nyt Taiston talouden pelastus. Varmasti joudumme nytkin aika tiukalle, mutta ilman koituneita säästöjä olisimme pian auttamatta vahvasti miinuksella, Luttinen arvioi.

Taiston remontti
Taiston talon ison salin projektorihuone odottaa mahdollista tulevaa käyttöä. Jos elokuvatoiminta jatkuu jossain vaiheessa, paikalle tarvitaan nykyaikainen digitaalinen esityslaitteisto vanhojen filmiprojektorien tilalle.

Tavoitteena on jatkaa Taiston kunnostuksia vähittäin tulevinakin vuosina. Seuraavan kohteen muodostavat talon eteläseinustan kolme ulko-ovea, jotka alkavat olla uusittavassa kunnossa. Ison salin lattian hionta on jo mittavampi tehtävä, joka sekin on ajankohtainen.

– Lattiamateriaali on sen verran paksua, että siinä on hyvin hiomavaraa. Se on kestänyt muuten hyvin jo kuusi vuosikymmentä, mutta pinta alkaa olla jo vähän muhjuinen niin, että siitä voi irrota tikkuja.

Salin ikkunat ovat vielä kohtalaisessa kunnossa, mutta niidenkin kunnostus tai uusiminen on jossain vaiheessa otettava ohjelmaan.

Iso sali on saanut varusteita, joilla siitä on tullut monikäyttöisempi. Mukana on valmiuksia esimerkiksi sirkusopetusta varten.

– Voisimmeko palauttaa elokuvatoiminnan tähän saliin jossain vaiheessa, sitä on mietitty paljon. Sitä varten tarvitsisimme jostain käytetyn teleskooppikatsomon. Se palvelisi myös teatteritoiminnan tarpeita.

Paikalla on jo valkokangas, ja projektorihuonekin löytyy. Oleellinen kysymys on, pyörittäisikö yhdistys elokuvia omana toimintanaan vai turvauduttaisiinko kiertäviin yrittäjiin.

Kun Luttinen kävi ensimmäistä kertaa Taistolla kuutisen vuotta sitten, siellä meni Sofi Oksasen tekstiin pohjautuva elokuva Puhdistus. Se oli myös viimeinen filmillä esitettäväksi saatu elokuva, minkä vuoksi vanhaan tekniikkaan pohjautuva elokuvatoiminta jouduttiin lopettamaan.

– Jos pyörittäisimme hommaa itse, saisimme luultavasti hankittua digitaalisen esityslaitteiston Elokuvasäätiön avustuksen turvin kohtalaisen helposti. Toiminnan vetäjiksi vain tarvittaisiin sellaisia tulisieluja, joille elokuva on todellinen intohimo.

Taiston remontti
Remppaa riittää tulevinakin vuosina. Eteläseinustan ulko-ovet alkavat kaivata jo uusimista.

Leave a Comment