Jämsän kylien uusi elinvoimakoordinaattori löytyi läheltä – Vielä ehtii vastata kolmen kylän yhteiseen kyläkyselyyyn

Jämsän kylien elinvoimakoordinaattori Taina Puonnas toivoo monenikäisten vastaavan kyläkyselyyn. Hän otti puhelinhaastatteluun selfien itsestään.

Taina Puonnas keksittiin Elävät kylät -hankkeen elinvoimakoordinaattoriksi hankkeen seurantaryhmästä.

Taina kokee, että hänellä on seurantaryhmäläisten vahva tuki takanaan. Edeltäjä pohjusti hänet tehtävään, ja tälle pohjatyölle on Tainan mukaan helppo rakentaa ja jatkaa alulle saatuja asioita.

– Juuri nyt ajankohtainen mainio kyläkysely on Tiinan käsialaa, ja siihen ehtii vastata huhtikuun aikana. Siihenhän voisi paneutua vaikka pitkinä pääsiäisen pyhinä, kun tässä on pakko pysytellä kotioloissa, Taina kannustaa.

Kyselyyn on tähän mennessä tullut 120 vastausta, joten rivakka alkutahti on hiukan hiljentynyt. Nyt olisi vauhtia Tainan mukaan kiritettävä, sillä jokainen vastaus on tärkeä.

– Vielä kun saataisiin kauttaaltaan eri-ikäisten vastauksia nuorista ikäihmisiin, hän toivoo.

Kyselyyn pääsee osallistumaan verkossa tästä linkistä. Linkki löytyy myös Elävät kylät -hankkeen Facebook-sivulla, joka toimii myös hankkeen tiedotuskanavana. Taina kaipaa sinne erityisesti tietoa julkisesti myyntiin ilmoitetuista tai hiljaisessa myynnissä olevista tonteista ja taloista maalla. Niille olisi kysyntää, sillä suunta ei ole yksin maalta kaupunkiin.

Hanke on sisällöltään ja tavoitteiltaan todella monipuolinen. Kehitysideoita odotetaan erityisesti kyliltä ja kyläläisiltä. Aivan ensiksi tehdään kyläsuunnitelmat joka kylälle ryhmätyönä, johon otetaan tekijöitä myös kyliltä. Myös kaupungin kanssa viritellään uusia yhteistyökuvioita. Työsarkaa Tainalla siis riittää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?