Kompurat purkivat jäähallin kaukalon – tilalle tulee joustolaitainen

kaukalon purkua

Pleksien irrotuksessa käytettiin apuna tarttumakahvoja.

 

Jäähallin sulkeminen koronaepidemian vuoksi kesken kauden aikaistaa tulevalle kesäkaudelle suunniteltua remonttia. Fortunan ikämiesjoukkue Kompurat tempaisi ja purki kaukalon laidat talkoilla perjantain ja lauantain aikana.

– Olimme jo sopineet valmiiksi kaupungin liikuntatoimen kanssa, että voimme hoitaa tuon purkuhomman. Sen piti ajoittua vasta pääsiäiseen, mutta nyt sitten päätimme aikaistaa urakkaa, kun hallissa ei enää ollut toimintaa, talkooporukan päällysmiehenä toiminut Marko Oksanen kertoi töiden alkumetreillä perjantaina.

Talkooväki arvioi ennakolta, että homma tulee hoidetuksi perjantai-illan ja lauantain aikana. Aikataulu piti hyvin kutinsa, sillä porukka kantoi viimeisiä laitojen osasia ulos hallista lauantaina viiden jälkeen.

– Tämä oli aika simppeliä hommaa, enimmäkseen ruuvien pyörittelyä ja purettujen osien kantamista. Tällaista ikämieskin ymmärtää ja osaa tehdä, Oksanen tuumi.

Talkoolaiset pitivät ajankohtaan liittyen huolta siitä, että ihmisten turvavälit pysyivät kohtuullisesti kohdallaan. Työ eteni kahden tai kolmen miehen ryhmissä, jotka jakaantuivat eri puolille kaukaloa.

Jäähallin remonttien kakkosvaihe alkaa pian huhtikuun puolella. Kevään ja kesän tavoitteissa ovat uuden kaukalon rakentaminen, kentän laatan maalaus ja tulostaulun uusiminen. Ohjelmassa on myös monenlaista pintaremonttia. Takaseinästä poistetaan mikrobien aiheuttamat tummentumat, minkä jälkeen seinä saa uuden pintakäsittelyn.

 

kaukalon purkua

Antti Orsama ja Veli-Matti Hernesniemi kantoivat pleksielementtejä ulos hallista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?