
Juupajoen Salokunnassa liki koko ikänsä asunut talous- ja velkaneuvoja Kirsti Lattunen, omaa sukua Nenonen, menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään Oriveden terveyskeskuksessa 10. syyskuuta. Hän oli syntynyt 1.4.1959. Kirsti asui muualla kuin Juupajoella vain 4,5 vuotta, ensin opiskellessaan Tampereella ja avioliiton alussa pari vuotta Orivedellä.
Kirsti pääsi ylioppilaaksi Oriveden lukiosta 1978 ja valmistui merkonomiksi Tampereen kauppaopistosta.
Miehensä Pertin kanssa hän piti 7 vuotta Tampereella miesten vaateliikettä.
Muutaman vuoden Kirsti vietti kotosalla perheen kahden pienen pojan, Santerin ja Juliuksen kanssa. Samalla hän teki osa-aikatyötä Juupajoen seurakunnalle.
Poikien vähän kasvettua Kirsti pääsi Oriveden kaupungin palvelukseen ja hoiti kaupungin vuokrataloyhtiön Kotikoivu Oy:n taloushallintoa.
Vuoden 2001 alussa tuli voimaan laki talous- ja velkaneuvonnasta, ja parikymmentä vuotta kirjanpitäjänä työskennellyt Kirsti hakeutui unelmiensa työhön. Kunnat velvoitettiin järjestämään näitä palveluja asukkailleen. Orivesi on järjestänyt ostopalveluna jopa yhteensä yhdeksän kunnan talous- ja velkaneuvonnan.
Kaupungin palkkalistoilla koko ajan toimineen Kirsti Lattusen toiminta-alue oli Suomen suurimpia, asukkaita on yhteensä 578000. Asiakaskäyntejä kertyi vuodessa noin 450. Lisäksi Kirsti kävi puhumassa kouluilla ja erilaisissa ryhmissä.
Työmäärä oli huima: Kirsti ehti talous- ja velkaneuvojan urallaan auttaa enemmän tai vähemmän jopa 58000:ttä asiakasta. Hän otti vastaan 8—12 asia-
kasta viikossa, eniten Orivedeltä. Vyyhdit olivat sen verran monimutkaisia, että pikaisia tapaamisia ne eivät yleensä olleet.
Innolla hän odotti jälleen uutta muutosta, kun velkaneuvonta vuodenvaihteessa siirtyy valtion hoidettavaksi, mutta sitä hän ei ehtinyt enää nähdä.
Kirsti Lattunen halusi touhuta ihmisten kanssa. Hän oli työssään napakka, mutta ote oli silti kannustava. Hän sai ihmiset avautumaan ja osasi kannustaa heitä eteenpäin pahassakin paikassa. Onnistumisen elämykset tulivat siitä, että asioita saatiin ratkaistua.
— Pitää muistaa, ettemme koskaan lähde syyttelyn tielle. Käsittelemme taustat, jotka ovat johtaneet pattitilanteeseen. Käymme läpi tulot, menot ja velat, hän kuvaili työtään, joka avautui kaikelle kansalle myös televisiossa.
Sanavalmis, esiintymistaitoinen Kirsti bongattiin tuotantoyhtiön haastatteluun ja koekuvauksiin Takuu-Säätiön vinkistä. Ohjelmaan haettiin vankkaa ammattilaista. Kirsti Lattusesta tuli tv-kasvo syksyllä 2008, jolloin sarjadokumentti Kukkaron herraksi alkoi pyöriä televisiossa.
Sarjaa tehtiin kaikkiaan kolme kautta, ja sitä on lähetetty myös uusintoina. Sarjassa tavattiin talousongelmista kärsiviä todellisia ihmisiä, jotka avasivat ovensa ja tilinsä katsojille. Ohjelmassa autettiin ihmisiä ulos talouden umpikujasta, johon he olivat eri syistä joutuneet.
Kirsti teki tv-sarjassa omaa työtään hyvin todenmukaisesti. Alansa asiantuntijana hän teki yömyöhään käsikirjoituksia ja piti kovasti tv-työstä.
Esiintymiskokemusta Kirsti oli saanut etenkin 80-luvulla Oriveden teatterista, sillä hän esiintyi jo 14-vuotiaana Paltanmäellä näytelmässä Pitkäjärveläiset. Hän nautti esiintymisestä pienestä pitäen ja teki ensimmäisen maksullisen laulukeikkansa 4-vuotiaana maa- ja kotitalousnaisten juhlassa.
Teatterin lavalta löytyi myös aviomies, toki tuttu jo kouluvuosilta. Maiju Lassilan Liika viisaassa Pertti Lattunen oli renki, joka vokotteli Kirstin esittämää emäntää, ja tästä ensimmäisestä yhteisestä näytelmästä se lähti. Ensi-ilta oli kesäkuun puolivälissä, kihloihin mentiin heinäkuun lopulla ja naimisiin seuraavana keväänä. Avioliittoa ehdittiin elää yhdessä 34 vuotta.
Kirsti oli muutenkin nopea päätöksissään eikä haikaillut missään tilanteessa, se oli hänelle luonteenomaista.
Lattuset olivat vielä parissa näytelmässä poikien synnyttyä. Muun muassa suursuosion saaneessa Yksi lensi yli käenpesän -tuotannossa Kirsti oli kylmäävä sairaanhoitaja, neiti Ratched.
Teatterin tilalle tuli sitten kuorolaulu. Kirsti ehti toimia 27 vuotta Oriveden Naislaulajissa, välillä puheenjohtajanakin ja melkein koko ajan raha-asioista vastaavana. Häntä kuultiin myös kuoron sisällä toimivassa Oiva Sointu -kokoonpanossa.
Poikien lähdettyä kouluun Kirsti jatkoi opintojaan työn ohessa Mäntässä aikuisopiskelijana ja valmistui stipendin arvoisesti oppilaitoksen parhain arvosanoin AMK-tradenomiksi.
Kirsti oli jouluihminen, jolla jouluvalot syttyivät jo lokakuussa. Juhlien järjestäminen ja ihmisten kestitseminen olivat sydämenasia. Vanhaa suvun taloa, jossa on asunut jo neljä perheen sukupolvea, laitettiin yhteistuumin aviomiehen kanssa uusiksi erityisesti viimeisten 10 vuoden aikana. Pihakukatkin Kirsti kasvatti itse siemenistä lähtien.
Rankan työn vastapainoa oli intohimoinen lukuharrastus, ja Kirsti ahmi parikin dekkaria viikossa. Naapuristossa asuvat myös veli ja äiti, joihin yhteyttä pidettiin taajaan.
Kolmisen vuotta sitten todettiin rintasyöpä, jota hoitojen jälkeen pidettiin jo voitettuna, kunnes sen puoli vuotta myöhemmin todettiin edenneen. Kirsti selvisi rankoista hoidoista, mutta loppukesästä sairaus hiipi aivoihin, eikä lääketiede enää kyennyt auttamaan. Viimeisen kesänsäkin Kirsi halusi elää mahdollisimman täysipainoisesti. Ohjelmaan mahtui teatteria ja stand upia, töissäkin hän kävi vielä kesäkuun ajan.
— Kirstin kanssa juttua riitti. Hänen kanssaan oli helppoa elää, koska asiat selvitettiin puhumalla eikä isoja kinoja edes tullut, muistelee aviomies Pertti.
Omille pojille ja naapuruston tytöille Kirsti oli rakastava ja huolehtiva, mutta myös räväkkä emohahmo. Ääntäkin lähti tarvittaessa, ja ohjat pysyivät hyppysissä tarpeen tullen tiukastikin.
— Kirsti oli elävä osa kotimäkeämme. Salokunnassa vietetään hiljaista syksyä, mutta kirkkaat jouluvalot syttyvät kuten ennenkin, vakuuttavat Pertti, Santeri ja Julius.
Viimeisimmät kommentit