Ihan puskan takana ei sentään lymytty jännäämässä, mutta pientä juonimista taas tarvittiin, kun Vuoden positiivinen haluttiin yllättää totaalisesti.
Onneksi Alpo Hakkio on jämpti mies, jolla on tiettyjä mukavia tottumuksia. Kuten vaikkapa vaimon saattaminen töihin kävellen tai vastaantulo töistä tasan tiettyyn aikaan. Vähältä kuitenkin piti, ettei hän tällä kertaa kävelyn sijasta lähtenyt pyöräretkelle. Fillarointi Längelmäveden ympäri oli kuitenkin tullut tehtyä jo edellispäivänä.
LC Orivesi Isomakkaran leidit Ulla Eronen ja Lilla Leppämäki olivat liittoutuneet Merja Hakkion kanssa, joka sai miehensä tulemaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Liikuntahallin tyhjässä kahviossa odottivat leidien lisäksi kunniakirja ja muhkea leiipä, vain puolitoista tuntia aiemmin Ullan uunista ottama.
He pääsivät kertomaan Alpolle, että häntä on tarkkailtu sillä silmällä jo jonkin aikaa ja todettu, että hän on yhtä ystävällinen kaikille ikään, sukupuoleen tai asemaan katsomatta, hyvin avuliaskin monessa ja ehdottomasti arvonimensä Oriveden vuoden positiivisin 2018 ansainnut.
Lievä hämmennys kuulsi ensin Alpon kasvoilta, mutta reippaasti hän halasi naisia ja kiitti kunniasta todeten kuitenkin, että Orivedellä on monta muutakin vähintään yhtä positiivista. Epäilemättä heitä saattaa olla, mutta se ei Alpon positiivisuutta hiukkaakaan himmennä. Ja nyt, kun vietetään valtakunnallista positiivisuusviikkoa, tämä ominaisuus saa puhjeta täyteen kukkaansa.
Mikä on miehiään tämä aikanaan Jalasjärveltä Orivedelle kotiutunut moniosaaja, joka ei emmi sotkea sormiaan pyöränrasvaan, kun joku pikkukoululainen on pulassa pyöränkettinkien karattua paikoiltaan tai käyttää aikaansa auttamiseen autokunnan jäätyä tielle kesken matkan?
— Teen sen, minkä osaan, ja tarvittaessa hankin paikalle lisäapua, mies tuumaa vaatimattomasti.
Alpon isä toi perheensä Orivedelle 1961 työn perässä. Hän oli ammatiltaan peltiseppä, ja hän oli kattamassa muun muassa Purnun näyttelyhalleja.
Käsistään kätevänä Alpo toisinaan autteli isäänsä ja meni koulun jälkeen ammattikouluun hankkimaan viilaaja-koneistajan ammatin. Siitä hän työllistyi suoraan paikalliselle naulatehtaalle, missä viipyi vajaat 5 vuotta.
Sitten Alpo kuuli, että VR haki työntekijää autonkuljettajaksi. Hän toimi tehtävässä muutaman vuoden ja pääsi sitten Oriveden Asevarikolle syksyllä 1982.
Puolustuvoimien myllerrykset heittelivät miestä välillä Lylyn Viestivarikolle, välillä Halliin ja sieltä Pirkkalaankin Satakunnan Lennostoon, missä hän huolsi varusmiesten aseita. Vaan sitten tehtävien uudelleenjärjestelyt jättivät hänet kokonaan vaille työtä.
Toimen mies ei jäänyt kotisohvalle, vaan työttömyys katkesi aina välillä bussinkuljettajakeikkoihin Tokeella. Tilausajoja hän ehti hoitaa sitäkin ennen sivutoimisena kuljettajana, kaikkiaan 32 vuotta.
Hakkio muistelee erästäkin reissua, kun hän ajoi Ulla Erosen johtaman koululaisryhmän Ouluun.
Siihen mahtui käänteitä, joista selvittiin kuljettajan rauhallisuuden ja neuvokkuuden ansiosta. Kas kun oppilaat olivat sattuneet koskemaan jossakin esittelyautoon, joka omia aikojaan luisui seinää päin ja kolhiutui. Puheella siitäkin selvittiin.
Hötkyilemättä Hakkio selvitti monta pulmallista tilannetta tai mursi jään heti lähdössä lempeällä huumorillaan. Hänen käytöstapansa ihastuttivat sitäkin helsinkiläisrouvaa, jonka ryhmän Hakkio haki Helsingistä Purnuun ja takaisin.
— Tärkeintä kanssakäymisessä on toisen ihmisen aito huomioonaottaminen, rehti kädenpuristus ja silmiin katsominen, sen on Alpo Hakkio vaiheikkaalla työurallaan lukuisia kertoja havainnut.
Viime marraskuusta asti hän on kuitenkin ollut ihan virallisesti eläkkeellä. Yllättävän huomionosoituksen kunniaksi Hakkion pariskunta kävi juomassa kahvit Oriveden uusimmassa kahvilassa.
Vuoden positiivisimman hymy ei hyydy silloinkaan, kun tuore kunniakirja lipeää kädestä ja räsähtää lattiaan tuhannen sirpaleiksi.
— Missäs täällä on lattiaharja, hän kyselee vaimoltaan, joka työkseen siivoaa liikuntahallia, ja sipaisee äkkiä sirut pois lattialta.
Viimeisimmät kommentit