Salla pelaa seuraavaksi Ranskassa

Oriveden lentopallokasvatteihin kuuluva Salla Karhu sai viime kaudella ripustaa kaulaansa ensimmäiset mestaruudet, kun HPK voitti sekä Suomen cupin että Mestaruusliigan. Aiemmin hänellä oli palkintokaapissaan hopeaa ja pronssia.

Viime viikolla Salla suuntasi hyvin levätyn ja sopivasti treenatun kesän jälkeen maajoukkueleiritykseen ja maaotteluihin, mutta syyskuun alussa on edessä loikka kauemmas. Salla Karhu kokeilee siipiään ammattilaisena Ranskassa.

— Aina se on ollut tavoitteena, ulkomaille lähtö jossakin vaiheessa, ja jo kauden puolivälissä ajatus tuli vahvemmin mieleen. Agentti alkoi katsella mahdollisia paikkoja, ja toki hyvin sujunut kausi antoi lisäpotkua aikomukselle, kuvailee Salla.

Hän näkee ulkomaisille kentille pyrkimisen ennen kaikkea mahdollisuutena kehittää itseään edelleen pelaajana.

— En sulkenut etukäteen mitään maita pois, ja Ranska tuli puheeksi jo aika alussa. Olinkin siitä hyvin kiinnostunut. Onhan siellä kovempi taso kuin Suomessa, Euroopan mittapuullakin aika hyvä. Maanakin se kiehtoo, ja Ranskassa lentopallolla on pitkät perinteet.

Salla, 24, tietää, että pelivuosia on enää muutama jäljellä, ja hän haluaa käyttää ne tehokkaasti.

Uusi seura on nimeltään Quimper Volley 29, liigassa jo useamman kauden pelannut joukkue Quimperin kaupungissa Bretagnessa, lähellä meren rantaa Ranskan läntisimmässä niemessä, Pohjois-Ranskassa.

— Asukkaita siellä on 638000, ja se on vanha kaupunki. Ranskan liigassa joukkue oli viime kaudella sijalla 10. Seurassa pelaa useampi ulkomaalainen, mikä helpottanee sopeutumista.

Ammattilaisuus on ollut Sallalla niin vahvasti mielessä, että pari viime kautta hän on keskittynyt lähinnä pelaamiseen. Opiskeluja ja töitä siinä sivussa on kertynyt melko vähän.

— Ranskaa pitäisi harjoitella. Valmentajallamme ei kuulemma ole kovin hyvä englannin taito, ja latasinkin kieliohjelman kännykkäsovelluksena. Kieltä toivon oppivani lisää perillä, peleissä ja arjessa.

Seura on hoitanut valmiiksi asumisen ja varusteet, ja liiga alkaa sielläkin lokakuussa. Salla matkustaa Quimperiin elo-syyskuun vaihteessa.

— Ei sitä etukäteen tiedä, mitä kaudesta tulee. Toivon vähän pitempää uraa ulkomailla ja vastuullisia pelaajarooleja, ettei olo olisi pelkkää vaihtopenkillä istumista.

Toinen tärkeä tavoite hänellä on avittaa osaltaan Suomen naisten maajoukkue EM-kisoihin, joissa Suomea ei ole vähään aikaan näkynyt.

Maajoukkue palasi viikkoa ennen juhannusta Unkarista ja kokoontui taas viime viikolla Vieremälle. Tauko merkitsi noin kuukauden kotilomaa, johon kuitenkin kuului omatoimista treenaamista, siis punttia, juoksemista, vetoja — aika paljon siitä sai kuitenkin tehdä ulkona.

— Urheilijan on otettava harjoittelusta vahvasti omaa vastuuta ja vaadittava itseltään myös kehittymistä. Kesällä haetaan peruskuntoa, mutta ennen tärkeitä pelejä ei kovin raskasta treeniä enää voi tehdä, Salla kuvailee.

Juhannuksen ympärillä oli kahden viikon totaalinen lepo, ja muuten harjoittelua on kuutena päivänä viikossa, 1—2 kertaa päivässä.

— Vähän olen kotitalon töissä autellut välillä, hän kertoo ja kiirehtii nytkin auttamaan pellolta tulevien mansikoiden punnituksessa pikku apulaisenaan kummityttö, veljentytär.

Aamulenkille Salla heräsi jo kuuden aikaan, aamuihminen kun on. Illalla ovat vuorossa punttitreenit. Myös biitsiä tulee käytyä pelaamassa vanhojen kamujen kanssa.

Nuorempana Salla harrasti ja pelasi ”vähän kaikkea”. Hän aloitti baletista, pelasi jääkiekkoa, jalkapalloa harrasti vähän pitempään, kokeili tennistäkin.

— Veljien perässä sinne jääkiekkoonkin menin, ja isonveljen kanssa pienenä potkittiin palloa ja pelattiin sulkapalloa. Punttisalilla käydään yhdessä Ollin kanssa, kertoo perheen kuopus.

— Kun kaverit alkoivat pelata lentopalloa, menin minäkin. Aloitin varmaankin 9-vuotiaana. Hyvät perusopit sain Marina Kuusistolta, hän muistelee junnuvuosiaan.

Peruskoulun jälkeen Salla opiskeli kauppaoppilaitoksessa ja harjoitteli Varalan lentopalloakatemiassa. Ensimmäiset liigapelinsä hän pelasi vähän alle 18-vuotiaana Eurassa, jonne hän kulkeutui Varalassakin valmentaneen Jukka Koskisen matkassa. Eurassa menikin koko kevät liberon tontilla.

Seuraavan kauden Salla pelasi HPK:ssa ja sitten Mestossa yhden kauden ykkössarjaa.

Siihen väliin osui ehkä pieni uupumus, sitten Salla syttyi taas uudelleen lentopallolle: Kangasalla tuli ensimmäinen liigamitali, hopeaa, sitten OrPossa pronssia. Seuraava kausi HPK:ssa päättyi harmittavasti nelossijaan, joka tänä vuonna kirkastui kullaksi.

— Urheilu ei määritä koko elämääni. Tykkään lukea kirjoja sekä touhuta kavereiden kanssa monenmoista. Lentopallo on tuonut paljon kavereita, joiden kanssa viihdyn kentän ulkopuolella hyvin, vaikka peleissä oltaisiinkin verkon vastakkaisilla puolilla.

Salla kertoo, että hänellä on nytkin kaksi kirjaa kesken: Kari Hotakaisen Henkireikä ja Jere Karalahdesta kertova kirja.

— Pidän elämäkerroista, etenkin jos ne kertovat urheilijoista.

Entäs ruokailu, miten tiukkaa linjaa siinä on pidettävä?

— Mitä kovemmalla tasolla ollaan, sitä enemmän teoilla on merkitystä. En ole syömisen suhteen liian tarkka ikinä ollut, kunhan nyt vähän katsoo, mikä voisi olla hyväksi. Ei ole oikeastaan mitään, mitä en voisi syödä — määrä ratkaisee, Salla tiivistää.

Ranskaan Salla pakkaa tietenkin salmiakkia ja ruisleipää, suomalaisia kaurahiutaleita — ja tiskiharjan, joka on ranskalaisille vieras kapistus.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?