Jaana Pöllänen konsertoiLängelmäen kirkossa

Luojan kaunein ajatus — kokemuksia ja rohkaisevia välähdyksiä elämän matkalta. Siinä lyhyesti teema ja sisältö laulaja-evankelista Jaana Pölläsen konsertille lauantaina 28.7. kello 18 Längelmäen kirkossa.

Pöllänen vierailee ensimmäistä kertaa Längelmäellä puolisonsa Ville Uusitalon kanssa, joka säestää häntä pianolla ja kitaralla.

Monet muistavat laulaja Jaana Pölläsen Tangomarkkinoiden prinsessana vuodelta 2000. Tämä laaja-alainen laulaja on kuitenkin saanut tehdä musiikkia tyylilajien monessa kirjossa. Laulelma, chanson, viihdemusiikki ja erilaiset estradiviihteen projektit ovat työllistäneet laulajatarta miltei 20 vuotta.

Tuon ajanjakson jälkeen viimeiset vuodet hän on kuitenkin tehnyt pelkästään hengellisiä esiintymisiä yhteiskristillisesti. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta päätoimisena laulajana.

Karismaattinen Pöllänen on omimmillaan ihmisten parissa ja tarinankertojana, ammentaen omasta elämästä, mutta tulkiten toisten tekemiä lauluja.

Laulelmallisessa konsertissa vahva tulkitsija ja luonnonlapsimainen esiintyjä antaa itsensä laulun tunnelman tulkiksi ja rohkaisee ihmisiä luottamaan Taivaalliseen Isään.

Kristitystä kodista elämän eväänsä saanut laulaja kertoo hengellisen musiikin kulkeneen matkassa mukana koko elämän ajan.Eletyn elämän myötä kuitenkin laulut ovat saaneet syvempää näkökulmaa ja kutsumus on kasvanut evankelistaksi.

Illassa kuullaan raikas versio tutusta virrestä Hyvyyden voima sekä viehättävä Luojan kaunein ajatus ja voimallisena Kahden maan kansalainen.

Dramaattisena soi myös suomalainen ensimmäinen hengellinen tango Jeesus tuntee, jonka legendaarinen Lasse Heikkilä teki tangoprinsessalle jo viisitoista vuotta sitten.

Luvassa on myös otteita pariskunnan myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä viidenneltä äänitteeltä.

— Kun Jaana laulaa, niin jokainen laulu on kuin pieni musikaali, luonnehtii Pekka Simojoki Pölläsen omintakeista tapaa esiintyä.

Lauantain konserttiin on vapaa pääsy ja sen järjestää Jämsän helluntaiseurakunta.